Koillinen Helsinki: Tukiryhmä
Klaarin jokaisella alueella on oma tukiryhmä, jonka tehtäviin kuuluu- Edistää ja arvioida painopistealueiden toteutumista alueellaan.- Seurata nuorten päihteiden käyttöä ja käynnistää tarvittaessa siihen liittyviä hankkeita, sekä kehittää alueen yhteinen näkemys siellä tehtävästä lasten ja nuorten ehkäisevästä päihdetyöstä. - Sitouttaa, tiedottaa ja vahvistaa oman hallintokuntansa ja toimialansa toimijoita yhteisiin tavoitteisiin ja tuoda oman taustayhteisönsä näkemyksiä tukiryhmään. - Lisäksi tukiryhmät voivat kutsua jäseniksi nuorten edustajan (esimerkiksi oppilaskunnista) ja vanhempien edustajan (esimerkiksi vanhempainyhdistyksistä) sekä järjestää kuulemisia järjestöille.
Pohjoisen ja koillisen alueen tukiryhmä on erottautunut kahdeksi ryhmäksi, ryhmän jäseniin saataa tulla muutoksia
KOILLISEN TUKIRYHMÄN JÄSENET 2011-2012
- Jaana Heporauta, Opetusvirasto (pj)
- Tomi Lempiäinen, Liikuntavirasto
- Anita Tirkkonen, Pohjoinen perhekeskus
- Lea Packalén, Nuorisoasiainkeskus
- Anu Inkinen, Sosiaalipäivystys, Malmin poliisi
- Mari Roima, kuraattori
- Katja Muranen, Malmin seurakunta
- Anne Hyrkäs, Pohjoinen nuorisoasema
- Jaana Söder, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
- Jon Fuhrmann, poliisi
- Karin Rantala, Klaari Helsinki, koillinen
Seuraavat kokoukset
24.11.2010, Jakomäen projektitila (Huokotie 3), klo 13-15
