Toimintamallit: Raittiina Radalla
Ehkäisevää päihdetyötä Haaga-Kaarelan alueella
Mitä on Raittiina Radalla toiminta?
Raittiina Radalla pääasiallinen toimintamuoto ovat kuudesluokkalaisten päihdeoppitunnit. Kahden oppitunnin mittaiset RR – oppitunnit ovat viikon jokaisena päivänä. Oppitunnit perustuvat päihdetietouden lisäksi toiminnallisuuteen ja avoimeen vuorovaikutukseen luokan kanssa. Lisäksi alueen seitsemänsille luokille järjestetään kaksoistunnin mittainen ”kertausoppitunti”, jossa asioita käsitellään hieman eri näkökulmasta. Yhtenä toimintamuotona tarjotaan kohdennettua pienryhmätoimintaa erityistä tukea kaipaaville kuudesluokkalaisille.
Raittina Radalla – toiminnan tavoitteena on nuoren itsetunnon ja sosiaalisten taitojen tukeminen, nuoren omien vahvuuksien löytyminen, alueen harrastusmahdollisuuksiin tutustuminen, oman reviirin laajentuminen, onnistumisen kokemukset ja turvallinen rajojen kokeilu.
Milloin ja missä toiminta alkoi?
Raittiina Radalla toiminta alkoi Haaga – Kaarelan ehkäisevän päihdetyöryhmän jäsenten toimesta vuonna 2005 Haaga-Kaarelan alueen kuudessa koulussa – ensin hankkeena ja nyttemmin vakinaisena toimintamuotona.
Kenelle toiminta on suunnattu?
Raittiina Radalla toiminta on suunnattu Haaga-Kaarela alueen ala-asteiden kuudensien ja yläasteiden seitsemänsien luokkien oppilaille sekä heidän vanhemmilleen.
Millaista on Raittiina Radalla toiminta?
Raittiina Radalla toiminta on luonteeltaan sekä yleistä että riskiehkäisyä. Toiminnalla tuetaan suojaavia tekijöitä nuorten ollessa kriittisessä ala- yläasteen nivelvaiheessa ja vahvistetaan heidän päihdetietouttaan. Raittiina Radalla – toiminnan tavoitteena on myöhentää nuorten päihteidenkäytön aloitusikää ja vähentää heidän päihteidenkäyttöään antamalla valmiuksia tehdä järkevä, itsenäinen päätös päihdekokeiluista.
Oppituntien aiheet
- Maanantai – Tutustumista ja käsitteet haltuun
- Tiistai – Tupakka, omat valinnat ja ryhmäpaine
- Keskiviikko – Poliisipäivä, jolloin pääpaino huumeissa
- Torstai – Alkoholi ja tunteet
- Perjantai – Kertaus ja purku
- Vanhempainilta
Miten Raittiina Radalla toimintaa toteutetaan?
Raittiina Radalla toimintaa toteutetaan nuorisoasiankeskuksen, seurakunnan, alueen koulujen, sosiaaliviraston, aluepoliisin ja Klaari Helsingin yhteistyönä.
