ehkapa logo

Koti Esittely Päihteet Sosiaalityö


Kuinka Sosiaalityö auttaa toimii

By ehkapa.fi


Posted On 13 Dec 18 - 03:12:00



Sosiaalityön toimivuudesta kiistellään aina. Useimpien mielestä se ei toimi riittävän hyvin. Päihteiden käyttö lisääntyy, joten myös sosiaalihuollon resursseja pitäisi lisätä tuntuvasti.

Vieroitusklinikoiden työntekijät kertovat kuinka turhauttavaa on katsoa kun samat ihmiset tulevat aina vain uudestaan vieroitettaviksi. Suurinta osaa ei saada koskaan täysin vieroitettua aineista. Kuitenkin on tapauksia jotka tässä onnistuvat ja pääsevät kuilun pohjalta takaisin kiinni elämään. Eroon pääseminen ei ole helppoa ja se vie paljon aikaa ja voimia.

Erittäin surullista ovat raskaaksi tulevat naiset jotka käyttävät huumeita. Näitä tarinoita valitettavasti kuulee paljon.

Esimerkkinä nuori nainen joka käytti amfetamiinia ja tuli raskaaksi, sosiaalihuollossa häneltä kysyttiin ensimmäisenä että mille päivälle varataan aika aborttiin. Pari kuitenkin päätti pitää lapsen, ja odotusaika sujui hyvin. Tuleva äiti saatiin vieroitettua eikä hän käyttänytkään mitään lapsen syntymään saakka. Jossain vaiheessa ongelmat ja käyttö kuitenkin taas alkoivat. Vieroituksessa käynnit eivät auttaneet. Nainen sai lopulta kolme lasta joista kaikki otettiin huostaan. Kauheinta tässä on se, että vanhin poika päätyi itsemurhaan.

Vaikka kuinka rakastaa lapsiaan ja haluaa aineista eroon, luonteenlujuus ei vain ole riittävän vahva. Olisiko perhettä voitu auttaa ja tukea paremmin? Jos ihminen ei halua apua, mitä voidaan tehdä?

Sosiaalityön laadulla ja saatavuudella on myös aika paljon eroja riippuen kunnasta ja alueesta. Joillain alueella on paljon päihdeongelmaisia jolloin sosiaalityö kuormittuu, kun taas joillain alueilla päihdeongelmia on paljon vähemmän.


messages.blogsearch

messages.blogcategories